Ensinnäkin anteeksi blogin pitkä hiljaisuus. Ennen pääsykokeita tuntui ettei aika vaan riitä mihinkään ja kokeen jälkeen oli aika mitäänsanomaton fiilis. Koe meni omasta mielestäni ihan ok vaikka aika loppui reilusti kesken ja kamala jännitys heikensikin suoritusta. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseeni koska ajattelin että tässä ajassa, näillä resursseilla ja kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa kamppaillessani en olisi pystynyt parempaan.
Se ei kuitenkaan tänä vuonna vielä riittänyt sisäänpääsyyn. Ohut kirje saapui postissa ja sen mukaan olisi vielä melko paljon kirittävää ennen seuraavaa koetta - jäin pääsykoekiintiöstä kymmeneellä pisteellä.. Toki kirjeen saavuttua olin ihan surun murtama ja tuntui etten koskaan olisi tarpeeksi hyvä enkä pystyisi ikinä pääsemään sisään. Oli niin tyhjä olo. Ihan kuin iso osa itsestäni olisi juuri kuollut eikä elämässäni ollut enää mitään jäljellä -lääkärin ammatti kun oli ainut asia jota elämältäni todella halusin..
Ja haluan edelleeen. Ja päätin haluta niin kauan kunnes se toteutuu. Nyt on nimittäin sellanen olo että h******i ihan sama vaikka olisin 101 kun lääkiksen ovet aukenesivat. Ihan sama vaikka joudun tekemään hanttihommia kaupan kassalla ja käymään läpi sen saman helvetin kun viime vuonna pääsykokeeseen lukiessani ja sairauden kanssa kamppaillessani. Ihan sama. Mulla ei oo mitään muuta kuin tää yksi haave. Ja mähän yritän niin kauan kunnes se totetuu, sanokaa mitä sanotte.
-Erica
